Joskus meiltä puuttuu sanat, ihan sama, montako kieltä puhumme. Kuitenkin tänä päivänä melkein kaikki ihmiset ovat sitä mieltä, että monikielinen kasvatus on hyvä asia lapsille. Kielenoppihan on aika monimutkainen asia. Sen huomaa aina silloin, kun itse yrittää opetella jotain uutta kieltä. Ja tottakai sen huomaa myös, kun on pieniä lapsia. Heistä näkee parhaiten (varsinkin silloin, kun he ovat yli 1v. ja oppivat ensimmäiset sanat, ja ensimmäiset lauseet...) miten joka päivä sanavarasto kasvaa ja miten he ottavat mallia aikuisista. Lapsille tapahtuu virheitä, ja niistä he oppivat. Ja joskus nämä virheet ovat erittäin hauskoja.
Olen sitä mieltä, että se on lapsille suurenmoinen asia, jos perheestä löytyy tukihenkilöitä, isovanhempia ja tottakai vanhemmat, joilla on aika lukea, puhua ja keskustella lapsen kanssa. Sillä tavalla lapsi saa kokea "elävän" kielen. Lapsi yhdistää joka kielen kanssa ihmisiä, tunteita ja kokemuksia. He saavat oppia uuden kielen ihmisten avulla, jotka ovat heille tärkeitä, ja viettävät samalla aikaa heidän kanssaan. Tällä tavalla kieli elää.
Nykyajan lapset oppivat myös paljon median kautta: kirjat, televisio, radio, videot - kaikki ne kuuluvat lasten jokapäiväiseen maailmaan. Tottakai sekin on hieno asia, jos hyviä ohjelmia on tarjolla ja lapsi saa myös oppia kieltä ihan ohimennen, kun lempiohjelma tulee videolta. Media voi olla apu, mutta ei paraskaan video eikä tarinakasetti korvaa ihan tavallista puhetta äidin, isän, mummon, papan tai kavereiden kanssa.
Lapsemme kuuntelevat ja katsovat myös suomenkielisiä tarinoita ja videoita. Useasti tunnemme ne itsekin (omasta lapsuudesta vaikka) tai kuuntelemme ja katsomme uudet jaksot yhdessä, jotta voimme jo suurin piirtein arvella, mitkä kohdat ovat pelottavia tai mistä asioista tulee vielä kysymyksiä. Vaikka netistä saakin nykyään tilattua (ja youtube:ista katsottua...) ihan mitä vaan, metsästämme kirpputoreilla ja suomalaisissa supermarketeissa aina lomalla kivoja DVD:itä, satuja ja kirjoja, jotta lapsilla ei loppuisi into lukea ja kuunnella kieltä (katsomisen ilo ei niin nopeasti lähde ;)).
Mikä on myöskin hyvin mielenkiintoista on aikuisten kielenopin seuraaminen. Jos elää perheessä, missä puhutaan vaikka kaksi kieltä, ja yksi kieli on sellainen, jota itse ei ymmärrä, se voi myös olla rankkaa. Yksi osapuoli voi tuntea itsensä avuttomaksi, koska ei voi vastata eikä sanoa mitään, vaikka ymmärtäisikin suurin piirtein, mistä muut perheenjäsenet puhuvat. Tuttavamme kysyvät useasti mieheltäni, osaako hän jo puhua suomea ja paljonko hän ymmärtää jo. Yleensä hän hymyilee silloin, ja vastaa, että ei todellakaan puhu kuin pari sanaa suomea, mutta on ajan kanssa oppinut ymmärtämään aika paljon. Varsinkin niitä asioita, mitä puhun lapsien kanssa joka päivä.
Olen itsekin huomannut, miten mieheni ymmärtää aina enemmän suomenkieltä. Ajattelen jopa, että hän osaa paljon enemmän suomea, kuin myöntää. Mutta hän antaa meille sen tunteen, että meillä on yhä meidän pieni "salakieli" kotona. Ennen käänsin monet lauseet saksaksi, kun puhuin tytöille ja mieheni oli paikalla. Että hän tiesi, mistä oli kyse. En ole enää paljon joutunut kääntämään lauseita, koska mieheni jatkaa loogisesti lauseeni saksankielellä. Ja hän nyökkää jo, kun kiellän vanhemmalta tytöltä toisen keksin tai nuoremmalta vielä yhden maitopullon. Suomenkielihän ei ole niin vaikea kieli ;). Tottakai gramatiikka on opeteltava ja vaikeita sanoja ja lauseita löytyy joka kielessä. Mutta vähintään Suomessa kaikki lausutaan juuri niin, niin kuin se kirjoitetaan. Todella aina.
 |
| (zu finden u.a. bei Amazon) |
KAKSI
Manchmal fehlen uns die Worte, egal wie viele Sprachen wir sprechen können. Trotzdem sind sich heutzutage fast alle Leute einig, dass es ein Gewinn ist, mehrsprachig aufzuwachsen. Spracherwerb ist ja eine ziemlich komplizierte Angelegenheit. Das merkt man bei sich selbst (vor allem, wenn man sich daran macht, eine Fremdsprache zu erlernen) oder noch besser, wenn man Kinder hat. Diese kann man ja quasi in Echtzeit dabei beobachten, wie sie die gesprochene Sprache (oder Sprachen) aufsaugen wie kleine Schwämme. Dass da auch einmal kurrlige Fehler passieren ist ganz natürlich - und amüsant zugleich.
Kinder, die in einer Familie aufwachsen, in der mehrere Sprachen gesprochen werden und Eltern, Grosseltern oder andere Bezugspersonen sich mit Zeit dem Kind widmen, und ihm in einer der Sprachen Geschichten erzählen, Vorlesen, oder einfach nur mit ihnen sprechen und diskutieren, haben in meinen Augen einen grossen Vorteil. Sie erleben aktiv eine lebendige Sprache. Sie lernen sie von den Personen, die sie gerne haben, die ihnen etwas bedeuten. So verknüpfen von Anfang an eine Sprache mit den Bezugspersonen, mit Erfahrungen, mit Emotionen. Die Sprache lebt.
Selbstverständlich ist es auch eine tolle Sache, wenn Kinder altersgerechte Hörgeschichten oder Trickfilme in einer bestimmten Sprache hören und sehen dürfen. Die Medien können hier sicher einen Beitrag zur Sprachentwicklung leisten, doch sie sind den Bezugspersonen sicher nicht überlegen. Wir zum Beispiel treffen die Auswahl jener Medieninhalte, welche unsere Kinder zu Gesicht bekommen, relativ genau. Dies, in dem wir Hörspiele anbieten, die wir selbst aus der Kindheit schon kennen. Wo wir auch wissen, wo wir vermutlich Dinge erklären werden, weil sie aus der Sicht der Kinder Fragen aufwerfen. Auch bei DVDs fällt die Wahl auf altersgerechte und oft bekannte Sendungen. Nicht selten wird auf Finnland-Trips dann zielstrebig nach bestimmten Büchern, DVDs und Hörspielen gesucht.
Doch nicht nur bei Kindern ist der Spracherwerb interessant zu beobachten. Wenn man in einem Land lebt, und man derjenige Elternteil ist, der mit den Kinder nicht die Landessprache spricht, dann kann es passieren, dass der Partner sich auch einmal ausgeschlossen fühlt, weil er/sie die Diskussionen in der Fremdsprache gar nicht versteht. Oft wird mein Mann zum Beispiel gefragt, wie viel Finnisch er denn unterdessen schon verstehe, oder selber sprechen könne. Er pflegt dann gewöhnlich zu schmunzeln und fügt hinzu, dass er relativ wenig sprechen könne, aber schon relativ viel des Alltags-Talks verstehe, der so zwischen mir und unseren Töchtern hin und her geht.
Über die Jahre hinweg meine ich festgestellt zu haben, dass er tatsächlich immer mehr versteht, was ich mit den Kindern alles berede, wenn der Tag lang ist. Ich denke sogar, er spielt bewusst sein Können herunter - in Wahrheit versteht er nämlich ziemlich viel. Aber er lässt uns schmunzelnd im Glauben, wir hätten da unsere kleine Geheimsprache. Schon lange übersetze ich nicht mehr jeden Satz, den ich auf Finnisch gerade den Kindern gesagt habe, und sehr oft nickt mein Mann bereits übereinstimmend, wenn ich unserer älteren Tochter einen 2. Keks verboten oder der jüngeren Tochter die Aussicht auf eine weitere Milchflasche genommen habe. Dabei ist Finnisch ja gar keine sooo schwierige Sprache. Es gibt gewiss viele Fälle, und man muss schon viel lernen in Punkto Grammatik. Aber immerhin spricht man alles genau so aus, wie man es schreibt. Ausnahmslos.
